LEINONEN Velko-Venäjä

Viime vuosina Valko-Venäjä on panostanut maan tekemisestä puoleensavetäväksi ulkomaisille yrityksille. Rahauudistuksen myötä Valko-Venäjän rupla devalvoitiin ja se on tällä hetkellä vakaa suhteessa euroon ja Yhdysvaltain dollariin. Valko-Venäjä on perustanut muutamia erikoistalousalueita, jotka tarjoavat investoijille verohelpotuksia IT-sektorilla sekä tuotantotaloudessa. Suosittelemmekin ehdottomasti Valko-Venäjällä käymistä niin turisteille kuin sinne investoinneista kiinnostuneille.

Palkkamenot Valko-Venäjällä ovat pienemmät verrattuna Baltian maihin, Puolaan tai edes Venäjään. Liiketoimintamahdollisuudet ovat siis erinomaiset ulkomaisille yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita tuotteiden ja palvelujen ulkoistuksesta. Valko-venäläinen työvoima on pätevää hyvän koulutuksen ansiosta. Viimeaikoina monet IT sektorilla toimivat yritykset ovatkin avanneet toimistonsa maahan, sillä Valko-Venäjältä on ollut helppo löytää ammattitaitoisia ohjelmistokehittäjiä kilpailukykyisillä palkkioilla.

Laillisuusperiaate on Valko-Venäjällä vahva, joten ulkomaisten investoijien ei tarvitse pelätä laittomuuksia harjoittaessaan liiketoimintaa maassa.

LAATU

Leinonen Valko-Venäjä noudattaa kansainvälisiä kirjanpidon ja liiketoiminnan standardeja. Me ymmärrämme ulkomaisten asiakkaidemme tarpeita ja kilpailukykymme perustuu kokemukseen, laadukkaseen tekemiseen sekä suomalaiseen taustaan. Luotettava kumppani taloushallinnossa on yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä. Tarkat ja ajallaan toimitetut raportit auttavat asiakasta arvioimaan omaa liiketoimintaansa ja tekemään oikeita päätöksiä. Leinonen Valko-Venäjällä meillä on myös suomalainen maajohtaja paikan päällä.

ASIAKKAAT

Leinonen Valko-Venäjä palvelee kaikenkokoisia kansainvälisiä yrityksiä. Suomalaisena yrityksenä olemme lähimpänä Pohjoismaisia ja länsimaisia yrityksiä, mutta aina valmiita auttamaan yhtiöitä, jotka tulevat kauempaa ja haluavat päästä Valko-Venäjän markkinoille.

OHJELMISTOMME

Valko-Venäjän markkinoilla käytetään lähes pelkästään 1C järjestelmää. Jos tarpeesi ovat monimutkaisemmat, kysy meiltä. Groupimme on kokenut mm. seuraavien ohjelmien käytössä: Microsoft Dynamics, Sedab, Axapta, Hyperion, SAP, Scala, Hansa World ja Directo.

Latest articles

Take contact

Email again:
Services