Kukat ja muut lahjat partnereille ja työntekijöille eivät välttämättä aina ole veronalaisia

On tärkeää muistaa erottaa oma lompakko ja yrityksen varat, siinäkin tapauksessa vaikka kyseessä olisi yhden miehen yritys. Jos haluat antaa kukkia tai muita lahoja kumppaneillesi ja käyttää yrityksen rahoja niiden hankkimiseen, muista että leikkokukat lahjana asiakkaille tai partnereille luetaan liiketoiminnan kuluiksi (ei-verotettavia kuluja). Syynä on se että ne eivät tuo mitään rahallista hyötyä vastaanottajalle. Mutta jos annat lahjaksi ruukkukasvin, jolla on rahallista arvoa vastaanottajalle, niin se luetaan lahjaksi. Myös kaikkia muita lahjoja, joilla on rahallista arvoa, verotetaan lahjoina – esimerkiksi suklaarasioita, viinipulloja ja lahjapakkauksia. Joissain tapauksissa ne voidaan lukea myös ei-veronalaisiksi mainostuslahjoiksi.

Tavarat ja palvelut, joita tarjotaan mainostusmielessä ja joiden arvo ilman ALV:ta on korkeintaan 10 euroa eivät ole tuloveronalaisia.

Jos työnantaja haluaa antaa kukkia kaikille naispuolisille työntekijöilleen naistenpäivänä, niin leikkokukkien antoa ei lasketa luontoiseduksi. Ne eivät anna työntekijöille mitään rahallista arvoa. Sama pätee tässä – jos kukkien lisäksi annetaan mitään, minkä arvon voi mitata rahassa, se verotetaan luontoisetuna. Ruukkukukkien anto lahjana luetaan luontoiseduksi.

Recent Posts

joulukuu 6, 2023

Työntekijöiden lepoaika – tärkeää tietoa työnantajille 

Euroopan unionin tuomioistuin antoi 2.3.2023 asiassa C-477/21 tuomion, jolla on vaikutusta ennen kaikkea virolaisiin työnantajiin, joiden työntekijät tekevät työtä aikataulun mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että…

Continue reading
tammikuu 11, 2023

YRITYSTOIMINTA VIROSSA

YRITYKSEN PERUSTAMINEN Ennen yrityksen perustamista Viroon on tärkeää valita sopiva yhtiömuoto. Viron kauppalait säätelevät liiketoimintaa ja yritysten perustamista Virossa. Viron kauppalakien mukaan maassa on viisi…

Continue reading
joulukuu 22, 2022

LUONNOLLISEN HENKILÖN TULOVEROVAPAAN TULON MÄÄRÄN MUUTOS 01.01.2023 ALKAEN.

Vuosina 2018-2022 verovapaan tulon periaatetta sovellettiin luonnollisiin henkilöihin yhdenmukaisesti – kalenterivuodessa enintään 6000 euroa ja yhdessä kalenterikuukaudessa enintään 500 euroa. 1. tammikuuta 2023 voimaan tulee…

Continue reading