Unohditko ilmoittaa oman pääoman ehtoisen sijoituksen?

12.05.2020 tuli voimaan kauan odotettu Viron korkeimman oikeuden (Riigikohus) päätös (3-18-989), joka koskee oman pääoman ehtoisen sijoituksen ilmoittamista. Lisäksi Viron korkein oikeus katsoi tarpeelliseksi selvittää, voitaisiinko ilmoittamattomat omaan pääoman ehtoiset sijoitukset ottaa tulevaisuudessa huomioon verovähennyksenä.

 

Vuodesta 2015 lähtien tulo- ja sosiaaliveroilmoituksen (TSD) liitteessä 7 on verotettavien maksusuoritusten (esim. osingot) lisäksi ilmoitettava myös oikeudet, jotka vähentävät tulevaisuudessa syntyvää verovelvollisuutta. Toisin sanoen on ilmoitettava esim. oman pääoman ehtoiset sijoitukset, ulkomailta saadut osingot. Lisäksi säädettiin siirtymäsäännös aikaisemmille oikeuksille – kaikki ennen vuotta 2015 tehdyt oman pääoman ehtoiset sijoitukset oli ilmoitettava vuoden 2015 tammikuun tulo- ja sosiaaliveroilmoituksen (TSD) liitteessä 7, jonka jättöaika oli 10.02.2015. Tämän ilmoituksen erääntymispäivä oli 10.02.2018. Veroviranomainen katsoi, kuten myös vastaavassa lainsäännöksessä todettiin, että jos oman pääoman ehtoisia sijoituksia ei ole ilmoitettu ajallaan, niitä ei voida ilmoittaa tulevaisuudessa eikä ottaa huomioon tulovero-velvollisuutta vähentäessä.

 

Viron korkein oikeus ei tukenut veroviranomaisen tai lainsäätäjän kantaa. Tuomioistuin vahvistaa, että jos oman pääoman ehtoisen sijoituksen ilmoittaminen on unohtunut ja sen ilmoittamisen määräaika on umpeutunut (3 v), tänään ei voida enää ilmoittaa erääntynyttä oman pääoman ehtoista sijoitusta. Tuomioistuin on kyseisessä päätöksessä kuitenkin todennut, että oman pääoman ehtoisen sijoituksen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti ei automaattisesti voi johtaa tuloverovelvollisuuteen oman pääoman jakamisesta. Tuomioistuin selitti, että ilmoitus-velvollisuuden laiminlyönti asettaa verovelvolliselle tarkastusmenettelyssä korkeamman todistustaakan ja antaa veroviranomaiselle pidemmän ajan verovelvollisuuden määrittämiseen.

Näin ollen, jos oman pääoman ehtoista sijoitusta ei ole ilmoitettu ajoissa, suosittelemme kaikkien todisteiden keräämistä sijoituksen tekemisestä ja niiden säilyttämistä. Mikäli yhtiössä tapahtuu tulevaisuudessa oma pääoma jakaminen (esim. lakkauttamisen tapauksessa yhtiön omaisuuden realisoinnista saatujen tulojen jakaminen), kerätyt todisteet ovat todisteita oman pääoman ehtoisesta sijoituksesta, jolla voidaan vähentää syntyvää tuloverovelvollisuutta. Koska tätä asiaa koskeva oikeuskäytäntö on niin tuoretta, tällä hetkellä ei ole käytäntöä siitä, millainen tulee olemaan tuloverovelvollisuuden vähentämis- ja sijoitusten todentamisprosessi. Kuinka paljon todisteita on esitettävä ja millaisia todisteita veroviranomainen pitää riittävinä. Ennen todisteiden esittämistä yhtiön pitäisi arvioida, ovatko todisteet riittävän vakuuttavia ja yksiselitteisiä.

 

Jos sinulla on lisää kysyttävää tai haluat apua, ota yhteyttä Leinosenen.

Recent Posts

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I) - Leinonen
joulukuu 13, 2024

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I)

Viron lainsäätäjä on käsitellyt ja hyväksynyt kiireisesti vuonna 2025 voimaan tulevia lakeja, joista monet sisältävät merkittäviä vero- ja palkkamuutoksia, jotka koskevat Virossa toimivia yrityksiä. Tähän…

Continue reading
lokakuu 22, 2024

YRITYSTOIMINTA VIROSSA

Viron taloudesta on tullut erittäin kilpailukykyinen, ja se tukee sekä suuria monikansallisia yrityksiä että vasta perustettuja startup-yrityksiä. Viime vuosina Viro on noussut tietotekniikan alalla maailman…

Continue reading
lokakuu 4, 2024

MITKÄ OVAT TÄRKEIMMÄT YRITYSMUODOT VIROSSA?

Kun yrittäjä päättää perustaa yrityksen Viroon, hänen on ensin        valittava yritysmuoto, joka perustuu harjoitettavan liiketoiminnan luonteeseen. Viron voimassa olevan lainsäädännön mukaan tärkeimmät yhtiömuodot ovat:…

Continue reading