Joululahjat henkilökunnalle

Joulu on taas koittanut ja ihmisillä on kova kiire jouluvalmisteluiden ja lahjojen hankinnan kanssa. Yrityksen työntekijöiden muistaminen pienellä lahjalla on sekä piristävä että mukava tapa osoittaa huomavaisuutta ja kiitollisuutta. Jos suunnittelet henkilökunnan muistamista lahjoilla, seuraavat seikat verotuksesta on hyvä pitää mielessä.

Yleisesti ottaen, jouluna hankitut lahjat henkilökunnalle katsotaan verotuksessa kuuluvan vähäisen lahjan piiriin. Vähäinen lahja on esinelahja joka on arvoltaan enintään 100 €. Se ei myöskään saa olla henkilökunnan valitsema lahja ja lahjan tulee olla samanarvoinen kaikille työntekijöille. Lahjan tulee siis olla kohtuullinen ja tasapuolinen kaikille työntekijöille.

Vähäiset lahjat ovat yrityksen tuloverotuksessa vähennyskelpoisia, mutta niistä ei saa vähentää arvolisäveroa. Tämä johtuu siitä, että verotuksen näkökulmasta tämän tyyppiset lahjat luokitellaan henkilökunnan yksityiseen kulutukseen tehdyiksi hankinnoiksi.

Huomiothan, että raha tai työntekijöille annetut bonukset, arvostaan riippumatta, katsotaan AINA työntekijän veronalaiseksi palkkatuloksi. Rahaan verrattavana lahjana pidetään myös esinelahjoja, jotka ovat työntekijän itse valitsemia. Myös työntekijän saamat lahjakortit katsotaan kuuluvan veronalaiseksi lahjaksi, koska lahjakortin saaja voi itse päättää mitä ostaa.

Lue lisää verohallinnon sivuilta.

Recent Posts

tammikuu 11, 2023

LIIKETOIMINTA SUOMESSA

YRITYKSEN PERUSTAMINEN Suomessa on yritystä perustettaessa määritettävä yrityksen nimi, yritysmuoto, kotipaikka ja toimiala. Perustajien määrä, pääoman tarve, vastuunjako ja päätöksenteko sekä rahoitus ja verotus ovat…

Continue reading
maaliskuu 15, 2021

Ulkomaisen yrityksen edustaja voi asioida sähköisesti Finnish Authenticator -sovelluksen ja Suomi.fi-valtuuden avulla

Finnish Authenticator -sovellus ja ulkomaalaisen henkilön UID-tunniste korvaavat Katso-tunnistuksen. Katso-tunnistusta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää enää 1.5.2021 alkaen. Ulkomaisen yrityksen edustaja voi hoitaa yrityksen veroasiat…

Continue reading
maaliskuu 24, 2020

Helpotukset yritysten toimintaan COVID-19 pandemian vuoksi

Suomen hallitus esittää koronaviruksen vaikutusten ehkäisemiseksi 15 miljardin euron avustuspakettia. Hallitus on valmistellut nopealla aikataululla hallituksen esityksen Finnvera Oyj:n kotimaan rahoitusvaltuuksien nostamisesta nykyisestä 4,2 miljardin…

Continue reading