Vuoden 2015 Slush tapahtuma järjestetään Helsingissä Marraskuun 11–12. päivä. Niille joille tapahtuma ei ole ennestään tuttu, Slush on kasvanut muutamassa vuodessa suurimmaksi pohjoismaissa pidetyistä tapahtumista, joka kerää paikalle startup-yrittäjät tapamaan kansanvälisiä sijoittajia, johtajia ja vaikutusvaltaisia medialähteitä. Tapahtuman koostaa puhuttaessa, viime vuoden Slush keräsi yli 14.000 osallistujaa ja yli 3500 yritystä. Tämän lisäksi yli 750 sijoittajaa tulivat tapamaan startup-yrityksiä, lähes 3.800 järjestetyssä tapaamisessa.
Slushin tarjoamia mahdollisuuksia uusille yrittäjille ei tule vähätellä, etsitpä sitten sijoittajia, asiakkaita, media näkyvyyttä tai mentorointia. Verkostoituminen on erityisen tärkeää uusille yrityksille ja Slush tarjoaakin erinomaisen tilaisuuden tätä tarkoitusta varten.
Kaksipäiväisen tapahtuman aikana, Slush isännöi useita puhujia useilta eri aloilta. Näiden henkilöiden puheenvuorot voivat tarjota uusille yrityksille uutta tietoa markkinoista, uusia ideoita oman liiketoimintansa kehittämisessä ja ideoita uusien asiakkaiden houkuttelemiseen.
Leinonen Suomi ei valitettavasti ota osaa tämän vuoden tapahtumaan, mutta olemme vahvasti samaa mieltä tapahtuman teeman kanssa auttaa uusia yrityksiä eteenpäin kansainvälisillä markkinoilla.