Yksinkertaistaen tämä merkitsee sitä, että ALV maksaminen sälytetään loppuasiakkaalla. ALV:n vähennysoikeus täytyy taata yrittäjälle ja henkilöille, jotka eivät ole rekisteröityneet yrittäjiksi, mutta jotka toimivat yrittäjämäisesti ja tuotokset ovat ALV:n alaista toimintaa siitä huolimatta vaikka he eivät olisi rekisteröityneet ALV-maksajiksi kuten olisi vaadittu.
Euroopan tuomioistuimen mielestä ALV:n yleinen neutraaliuden periaate vaatii, että oikeus ALV:n vähentämiseen tulee olla tilanteissa joissa merkittävä osuus vaatimuksista vähentämistä varten on täytetty. Tämä pätee myös tilanteisiin, jossa verovelvollinen ei ole täyttänyt eräitä virallisia vaatimuksia. Tästä seuraa se, että jos veroviranomaisella on olemassa vaadittavat tiedot siitä että merkittävä osuus vähennykseen oikeuttavista vaatimuksista on täytetty, se ei voi asettaa esteitä ALV-velvollisen oikeuteen vähentää ostojen ALV:ia. Esimerkiksi voitaisiin ottaa tilanne, jossa myyjä (virolainen yhtiö) on unohtanut informoida verottajaa – joko tietämättömyyttään tai piittaamattomuttaan – siitä, että he lisäävät ALV:n kiinteään omaisuuden myyntihintaan. Tämän hetkinen tulkinta on se, että ostaja ei saa vähentää ALV:tä eli toisin sanoen, ostajaa rangaistaan siitä että myyjä ei täytä formaalisia vaatimuksia. Euroopan tuomioistuimen tulkinnan valossa olisi mielenkiintoista analysoida tilannetta ja tarpeen niin vaatiessa pyytää ennakkopäätöstä Euroopan tuomioistuimelta.
Eurooppa tuomioistuimen nykyinen käytäntö pohjautuu pääsääntöisesti tapauksiin, joissa ostaja ei ole täyttänyt tiettyjä formaalisia vaatimuksia, mutta silti ostaja pitää oikeuden vähentää ALV:n. Vastakkainen tapaus eli että myyjä on jättänyt vaatimuksia täyttämättä, on selkeästi yleisempi vaihtoehto, ainakin Virossa.