Asiantuntevat ulkoistuspalvelut Kazakstanissa

Jos aiot avata tytäryhtiön, edustuston, teollisuusyrityksen tai minkä tahansa muun yrityksen Kazakstanissa, erilaisten häiriötekijöiden minimointi ja mahdollisten ongelmien välttäminen on erityisen tärkeää. Leinosen tiimi tietää, miten se tehdään.

Olemme auttaneet ulkomaalaisomisteisia yrityksiä menestymään näillä markkinoilla jo yli 30 vuotta. Vuosikymmenien kokemuksemme ansiosta ymmärrämme kansainvälistä kauppaa paremmin kuin useimmat. Olipa kyse palkanlaskennasta, kirjanpidosta, johdon raporteista tai muista keskeisistä liiketoimintaprosesseista, me olemme oikea kumppani, kun haluat osasi Kazakstanin markkinoista.

Palvelut

Kirjanpito

Voi olla houkutteleva ajatus perustaa oma kirjanpito-osasto, mutta parempi strategia on ulkoistaa kirjanpito Leinoselle. Meillä on vuosien kokemus paikallisista kirjanpitostandardeista Kazakstanissa. Siten voimme varmistaa kirjanpidon oikeellisuuden perusteellisimmankin auditoinnin tapauksessa.

Kirjanpito

Palkanlaskenta

Palkanlaskenta on herkkä aihe sekä toisinaan myös vaikea prosessi. Työntekijöiden kannalta palkanlaskenta on suoritettava ehdottoman oikein, mutta jokaisella maalla on erilaiset säännökset. Ulkoista palkanlaskenta Leinoselle – meillä on vuosikymmenten kokemus pienten ja suurten yritysten palkanmaksusta.

Palkanlaskenta

Yhtiön Perustaminen

Ennen kuin sinun kannattaa miettiä toimitilojen vuokraamista tai henkilöstön palkkaamista, varmista ensin, että olet perustamassa oikeantyyppistä yritystä. Leinosen tiimi on tässä prosessissa mielellään avuksi. Varmistamme, että kaikki perustamiseen liittyvät asiakirjat toimitetaan asianomaisille viranomaisille.

Yhtiön Perustaminen

Yritysjohdon Raportit

Johdon raportointi on korvaamaton työkalu, joka auttaa hahmottamaan yrityksesi taloudellisen kuvan kokonaisuudessaan. Johdon raportit auttavat sinua luomaan luotettavamman kasvustrategian.

Yritysjohdon Raportit

Oikeudelliset Palvelut

Lakipalvelumme kattavat useimmat päivittäiset oikeudelliset kysymykset, mukaan lukien maahanmuuttokysymykset, toimittajasopimukset sekä työsopimukset. Voimme tarvittaessa ohjata sinut kokeneiden paikallisten lakimiesten puheille, mikäli tarvitset neuvoja vaativampiin juridisiin kysymyksiin.

Oikeudelliset Palvelut

Verotus

Kazakstan on yritysmyönteinen maa, mutta valtion verokomitea seuraa tarkasti ulkomaisten yritysten toimintaa. Yksikin negatiivinen kokemus voi heikentää mahdollisuuksiasi menestyä näillä markkinoilla. Siksi suosittelemme ulkoistamaan verotuspalvelut kokeneelle kolmannen osapuolen asiantuntijalle. Kauttamme saat tarvitsemasi kontaktit Kazakstanissa.

Verotus
Get in Touch

Varmuutta ja selkeyttä yrityksesi kansainvälistymiseen

ENNEN YHTIÖN PERUSTAMISTA

Haluatpa sitten perustaa kiinteän toimipaikan tai osakeyhtiön, voimme yhdessä päättää, mikä yritysmuoto on sopivin. Prosessin aikana selvitämme yrityksesi tavoitteet ja mikä hyödyttää yritystäsi eniten.

TOIMIPAIKKA

Avustamme sinua yrityksen perustamisessa, pankkitilin avaamisessa ja paikallisten sähköisten hakemusten täyttämisessä.

YRITYKSEN PERUSTAMINEN

Saat apua täysin Kazakstanin lain mukaisten työsopimusten laatimisessa. Henkilöstön palkkaaminen, toimiston perustaminen tai toimitilan vuokraaminen varastossa on helpompaa luotettavien kumppaneidemme avulla.

LIIKETOIMINNAN PYÖRITTÄMINEN

Huolehdimme yrityksesi kirjanpidosta perusteellisesti ja paikallisten säädösten mukaan. Lisäksi palkanlaskennan hallinnointi sisältyy palvelutarjontaamme.

KASVU JA KEHITYS

Leinosen palvelutarjontaa sisältyvät luotettavat kirjanpito-, verotus-, palkanlaskenta- ja lakipalvelut, jotka kattavat kaiken uusille markkinoille laajentumisesta selvitystilamenettelyihin.

Ota meihin yhteyttä

Yrityksen perustaminen Kazakstaniin ei tarvitse olla stressaava kokemus. Jos haluat lisätietoja palveluistamme, täytä yhteydenottolomake verkkosivustollamme. Olemme sinuun mitä pikimmiten yhteydessä – jutellaan lisää virtuaalipalaverissa!

Ota yhteyttä