Business in Ruotsi

YRITYKSEN PERUSTAMINEN

Ennen yritystoiminnan aloittamista Ruotsissa on tärkeää valita yhtiömuoto. Yhtiömuoto vaikuttaa yrityksen kaikkeen toimintaan, kuten veroraportointiin ja tullitoimenpiteisiin. Yhtiömuotoa valittaessa yrittäjien tulisikin valita yhtiömuoto yrityksen tavoitteiden mukaan.

Ruotsin kauppalainsäädännön mukaan maassa on neljä mahdollista yritysmuotoa, joista suosituimmat ulkomaisten yrittäjien keskuudessa ovat osakeyhtiö (Aktiebolag) and sivuliike (filial).

EU:n ja ETA:een ulkopuolelta tulevilla ulkomaisilla yrittäjillä on oltava oleskelulupa jos suunnitelmissa on yli kolmen kuukauden oleskelu Ruotsissa, tai yrityksen perustaminen. Oleskeluluvat anotaan Ruotsin maahanmuuttovirastosta (Migrationsverket).

Ulkomaan kansalaiset voivat toimia yksityisinä elinkeinonharjoittajina Ruotsissa. Se ei vaadi minimi alkupääomaa ja on yleisin liiketoiminnan muoto. Yhtiön perustaja tekee yksin kaikki tarvittavat päätökset, jotta voidaan taata yrityksen sujuva toiminta sekä käyttää yhtiön tuotot veroilmoituksen jälkeen.

VEROTUS

Yleisesti ulkomaiset yritykset, jotka on perustettu Ruotsiin ja tienaavat voittoja maasta, ovat verovelvollisia Ruotsille. Yritysveroaste on 20 prosenttia tuloista. Sekä ruotsalaisiin että ulkomaisiin yrityksiin kohdistuu sama veroaste. Ulkomaiset yritykset maksavat veroja Ruotsiin ainoastaan jos saavat voittoja ruotsalaisista lähteistä.

Ruotsissa vakinaisesti asuvat ovat velvollisia maksamaan henkilötuloveroja Ruotsiin. Rajoitetusti verovelvolliset ovat verovelvollisia Ruotsiin pääomatuloista, jotka on saatu Ruotsista. Pääomatuloista maksetaan. 30 prosentin kunnallisveroa kaikesta tulosta, rajoitetusti verovelvollisille saattaa olla joitain poikkeuksia.

Ruotsin arvonlisäveroaste on 25% ja 12% ruokatuotteille sekä alkoholittomille juomille. Kuljetuksen verokanta on 6% kun taas sairaanhoito ja kulttuuritapahtumat ovat 0 prosenttia. Ulkomaiset yritykset, jotka tarjoavat tiettyjä rajat ylittäviä palveluita ruotsalaisille asiakkaille, ovat velvollisia maksamaan 25% arvolisänveron kyseisistö palveluista.

TYÖSUHDE

Ruotsin työlainsäädäntö (Lagen om anställningsskydd/LAS) sääntelee työsuhteen ehtoja ja suojelee työntekijää. Tämä koskee ainoastaan työntekijöitä. Ruotsin työlainsäädäntö koskee yhtä lailla ulkomaisia työntekijöitä ja ulkomaisia yrityksiä kuin paikallisiakin.

Ulkomaalaiset työntekijät ovat verovelvollisia Ruotsille ainoastaan jos he oleskelevat maassa vähintään 183 päivää kalenterivuoden aikana. Työnantaja tyypillisesti hoitaa työntekijän rekisteröimisen Ruotsin veroviranomaisille sekä henkilökohtaisen veronumeron. Yksityisyrittäjien on hoidettava veroviranomaisille rekisteröityminen sekä veronumero itsenäisesti. Työnantaja huolehtii sosiaaliturvamaksujen vähentämisestä työntekijän bruttotuloista.

Työsuhteen purkaminen työntekijän aloitteesta on mahdollista jos työntekijä toimittaa ilmoituksen kahta viikkoa aiemmin kirjallisessa muodossa.

"Highly Qualified Specialist" (HQS) ohjelma julkistettiin vuonna 2001. Se antaa yrityksille mahdollisuuden palkata ulkomaisia asiantuntijoita ja tutkijoita, joiden työlupien saantia helpotetaan.

EKSPATRIAATIT

EU-maiden kansalaiset eivät tarvitse Ruotsiin muuttaessaan oleskelulupaa ja heillä on oikeus työskennellä, opiskella ja asua Ruotsissa. Heidän on kuitenkin rekisteröidyttävä Väestörekisterikeskukseen. EU:n ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työntekijän on on haettava työlupaa ennen Ruotsiin saapumista. Hakemus tehdään yleensä sähköisesti (migrationsverket.se). Jotta työlupa voidaan myöntää, on hakijalla jo oltava työtarjous etukäteen.

Ulkomaalaisten työntekijöiden on varauduttava siihen, että asunnon löytäminen saattaa kestää pitkään. Suositeltavaa onkin etsiä asuntoa kiinteistönvälittäjien kautta.

Jos ulkomainen työnekijä oleskelee Ruotsissa yli 183 päivää 12:sta kuukauden aikana, on hän verovelvollinen Ruotsille. Jos työntekijällä on tuloja muista EU-maista on syytä varmistaa, ettei ansioista veroteta kahdesti.

Ota Yhteyttä

Email again:
Services

Local offices


Our people