Uusi yhteinen työskentelyrekisteri Viroon

Työntekijän rekisteröintiin riittää yksi sähköinen merkintä. Kerättäviä tietoja käyttävät Viron sairauskassa, työttömyyskassa, sosiaaliturvavirasto, poliisi- ja rajavartiolaitos, työsuojeluvirasto sekä vero- ja tullihallitus. Edellä mainitut viranomaiset saavat kaikki tarvitsemansa tiedot samasta rekisteristä, eikä ole enää ole tarvetta esittää tietoja erikseen jokaiselle taholle.

Rekisterin tietoja käytetään sairausvakuutuksen määräämiseen, työttömien rekisteröintiin ja rekisteristä poistamiseen, työttömyystukien ja työttömyyskorvausten määräämiseen, työnteon tarkistamiseen, ulkomaalaisten työskentelyehtojen esittelemiseen, työsuhteiden valvontamenettelyyn, työtapaturmien tutkimiseen sekä maksuvelvollisuuden täyttämisen valvontaan. 

Nykyisen käytännön mukaisesti on työnantajan rekisteröitävä uusi työntekijä seitsemänteen päivään mennessä. Tulevaisuudessa rekisteröinti on tehtävä jo ensimmäisenä työpäivänä.

Recent Posts

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I) - Leinonen
joulukuu 13, 2024

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I)

Viron lainsäätäjä on käsitellyt ja hyväksynyt kiireisesti vuonna 2025 voimaan tulevia lakeja, joista monet sisältävät merkittäviä vero- ja palkkamuutoksia, jotka koskevat Virossa toimivia yrityksiä. Tähän…

Continue reading
lokakuu 22, 2024

YRITYSTOIMINTA VIROSSA

Viron taloudesta on tullut erittäin kilpailukykyinen, ja se tukee sekä suuria monikansallisia yrityksiä että vasta perustettuja startup-yrityksiä. Viime vuosina Viro on noussut tietotekniikan alalla maailman…

Continue reading
lokakuu 4, 2024

MITKÄ OVAT TÄRKEIMMÄT YRITYSMUODOT VIROSSA?

Kun yrittäjä päättää perustaa yrityksen Viroon, hänen on ensin        valittava yritysmuoto, joka perustuu harjoitettavan liiketoiminnan luonteeseen. Viron voimassa olevan lainsäädännön mukaan tärkeimmät yhtiömuodot ovat:…

Continue reading