Tarkista ennakkoverosi ennen 2.5.2016

Yhteisökoron suuruus on vuonna 2016 maksettavalle jäännösverolle 2,5 %. Mikäli osakeyhtiön tilikausi on kalenterivuosi, jäännösveron eräpäivä vuoden 2015 veroille on 25.11.2016. Yhteisökorkoa aletaan laskea veroilmoituksen viimeisen palautuspäivän jälkeisestä päivästä lähtien. Jäännösveron voi toki maksaa ennen eräpäivää. Jos jäännösvero maksetaan vasta eräpäivän jälkeen, verolle ja mahdollisesti myös veron korotukselle lasketaan viivekorkoa. Viivekorkoa kertyy maksettavaa eräpäivää seuraavasta päivästä maksupäivään asti. Vuonna 2016 viivekorko on 7,5 %.

Mikäli osakeyhtiö on maksanut ennakkoveroja enemmän kuin sen olisi tarvinnut, saa yhtiö veronpalautuksia. Veronpalautukset maksetaan tilille normaalisti 7.12.2016.

Henkilöyhtiöllä, kuten toiminimellä tai avoimella yhtiöllä jäännösverojen maksu poikkeaa hieman verrattuna osakeyhtiöön tai osuuskuntaan. Henkilöyhtiöt maksavat mahdollisen vuoden 2015 jäännösveron ensimmäisen erän 25.11.2016 ja toisen erän 1.2.2017. Alle 170 jäännösvero on maksettava kerralla 25.11. Alle 10 euron jäännösveroa ei tarvitse maksaa. Henkilöyhtiöiden jäännösverolle lasketaan myös korkoa. Alle 10 000 euron jäännösverolle korko on 0,5 % ja 10 000 euron ylittävän osuuden puolestaan 2,5 %.

Henkilöyhtiöt voivat maksaa jäännösveronsa halutessaan myös etukäteen. Mikäli jäännösverot maksetaan 30.9. mennessä, lähetetään asianosaiselle uusi verotuspäätös tilisiirtolomakkeineen.

Myös jäännösveron osissa maksaminen on mahdollista. Esimerkiksi jos jäännösverot vuodelta 2015 ovat 1000 euroa ja henkilöyhtiön edustaja on maksanut 1.6.2016 500 euroa, jää hänelle maksettavaksi 250 euroa 25.11.2016 ja samoin 250 euroa 1.2.2017.

Jos jäännösveroa jäisi maksamatta alle 170 euroa, se tulisi suorittaa yhtenä eränä. Esimerkiksi 600 euron jäännösveroista maksetaan 450 euroa 15.7.2016. Jäljelle jäävä 150 euroa tulee maksaa kokonaan 25.11.2016.

Maksettujen ennakkoverojen summa kannattaa siis ehdottomasti tarkistaa ennen toukokuun alkua, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja mahdollisilta ylimääräisiltä maksuilta.

Autamme mielellämme asiassa, joten älä epäröi olla meihin yhteydessä.

Uusimmat julkaisut

tammikuu 11, 2023

LIIKETOIMINTA SUOMESSA

YRITYKSEN PERUSTAMINEN Suomessa on yritystä perustettaessa määritettävä yrityksen nimi, yritysmuoto, kotipaikka ja toimiala. Perustajien määrä, pääoman tarve, vastuunjako ja päätöksenteko sekä rahoitus ja verotus ovat…

Jatka lukemista
maaliskuu 15, 2021

Ulkomaisen yrityksen edustaja voi asioida sähköisesti Finnish Authenticator -sovelluksen ja Suomi.fi-valtuuden avulla

Finnish Authenticator -sovellus ja ulkomaalaisen henkilön UID-tunniste korvaavat Katso-tunnistuksen. Katso-tunnistusta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää enää 1.5.2021 alkaen. Ulkomaisen yrityksen edustaja voi hoitaa yrityksen veroasiat…

Jatka lukemista
tammikuu 10, 2020

Katso-tunnisteitaja -valtuutuksia voi käyttää vuoden 2020 loppupuolelle

Katso-tunnistautumista ja Katso-valtuutuksia voi käyttää Verohallinnon palveluissa vuoden 2020 loppupuolelle. Sen jälkeen käytössä ovat vain Suomi.fi-tunnistus ja -valtuudet, joita voi jo nyt hyödyntää. Lähes kaikki…

Jatka lukemista