Verotuksen muutoksia Virossa 2020–2021

Vuodelle 2020 on äsken sanottu hyvästit, minkä vuoksi luomme silmäyksen uuteen vuoteen. Mitä vuosi 2021 tuo verotukseen? Leinosen konsultit ovat laatineet tiivistelmän keskeisistä veromuutoksista, joista osa on tullut voimaan jo vuonna 2020, ja loput ovat tulossa voimaan vuonna 2021.

Verokannat 2021

Virossa ei ole tehty muutoksia verokantoihin, eli kaikki vuonna 2020 sovelletut verokannat ovat yhä voimassa.

Tiivistelmä voimassa olevista verokannoista

Palkkaverotus

Palkanlaskijan tulee kuitenkin huomata, että 1.1.2021 alkaen sosiaaliturvaveron vähimmäismäärän perusteena oleva kuukausitulo on 584 euroa tähänastisen 540 euron sijaan. Sosiaaliturvaveron vähimmäismäärä on siis 192,72 euroa kuukaudessa. Lisäksi tulee uudesta vuodesta alkaen tarkastaa, onko henkilö liittynyt toiseen eläkepilariin.

Eläkeuudistus

Toinen eläkepilari on 1.1.2021 alkaen vapaaehtoinen. Tämä tarkoittaa, että kaikki, jotka eivät olleet liittyneet toiseen eläkepilariin, voivat nyt liittyä siihen, ja kaikilla toisen pilarin omistavilla on mahdollisuus keskeyttää maksut pilariin tai luopua pilarista ja nostaa rahat.

Lue lisää uusista mahdollisuuksista tästä: (link).

Toisen eläkepilarin muutoksen yhteydessä työnantajien tulee ottaa huomioon kasvava hallinnollinen rasitus, koska heidän tulee alkaa tarkastaa säännöllisesti, onko työntekijällä toinen eläkepilari vai ei.

Työttömän työpätkä

Uusi käsite ”työttömän työpätkä” (töötu tööamps) syntyi jo viime vuonna. 1.9.2020 alkaen työttömäksi rekisteröitynyt saa työttömyysturvasta nauttiessa tehdä tilapäisesti töitä enintään 8 päivää kuukaudessa. Tämän ansiosta työtön voi kokeilla uutta ammattia tai osallistua lyhytaikaisiin hankkeisiin (esimerkiksi pitää luentoja tai kirjoittaa artikkeleita) työttömyysrekisteristä putoamatta.

Lue tarkemmista säännöistä tästä: (link)

Yhdestä työpätkästä tai kuukauden kaikista työpätkistä maksettu bruttopalkka ei saa ylittää 233,60 euroa.

Tuloverolaki ja laki verotusmenettelystä

Työvoiman vuokrausta harjoittavan ulkomaisen yrityksen, joka vuokraa ulkomailla asuvia työntekijöitä Virossa sijaitsevalle käyttäjäyritykselle, tulee 1.1.2021 alkaen huomioida verovelvollisuuden syntyminen Virossa. Ennen vuotta 2021 saattoi tiettyjen menettelyjen seurauksena syntyä tilanne, jossa virolainen yhtiö vuokrasi työvoiman vuokrausta harjoittavalta ulkomaiselta yritykseltä ulkomailla asuvia työntekijöitä, jotka tekivät töitä Virossa, mutta heidän palkastaan ei maksettu veroja Viroon eikä ulkomaille. Sen takia tehtiin verotuksessa muutos, jolla pyritään välttämään epäreilua kilpailua kotimaisen ja ulkomaisen työvoiman välillä.

Tästä vuodesta alkaen ovat voimassa ulkomaisen vuokratyövoiman käyttöön liittyvät verotussäännökset, joiden mukaan verotuksen kannalta ei ole enää tärkeää, kuka tekee palkanmaksuja, vaan kuka vastaa taloudellisesti Virossa tapahtuvaan työntekoon liittyvistä työvoimakustannuksista. Eli koska vuokratyövoimaa käytettäessä virolainen käyttäjäyritys rahoittaa vuokratyöntekijän työvoimakustannukset palvelumaksun laskun kautta, kustannuksista vastaa vuokranantaja. Sellaisessa tapauksessa Virossa työtä tekevän ulkomailla asuvan vuokratyöntekijän palkkaa tulee verottaa siitä päivästä alkaen, jona hän aloitti työnteon Virossa. Yhtiö, jonka kotipaikka on ulkomailla ja joka antaa vuokralle työvoimaa tai välittää vuokratyövoimaa virolaiselle käyttäjäyritykselle Virossa tapahtuvaa työntekoa varten, on siten velvollinen:

  • ilmoittautumaan Viron vero- ja tullivirastossa ulkomailla asuvan työntekijän palkkaverojen suorittajaksi (ilmoittautumisen voivat tehdä puolestasi Leinosen konsultit);
  • kirjaamaan kaikki työntekijänsä, jotka aloittavat lyhytaikaisenkin työnteon Virossa, työntekorekisteriin (töötamise register);
  • pidättämään palkasta ja ilmoittamaan kaikki työvoimaverot työnteon aloittamispäivästä alkaen eli ensimmäisestä päivästä Virossa. Muun jäsenmaan A1-sosiaaliturvatodistuksen olemassaolon tapauksessa ei vaadita ulkomailla asuvan työntekijän ja vuokratyöntekijän sosiaaliturvaveron ja -maksujen suorittamista Virossa.

Sekä työntekijöiden rekisteröinnissä että myöhemmässä palkkakirjanpidossa voi auttaa Leinosen kirjanpitotiimi.

Mitä virolaisen käyttäjäyrityksen, joka käyttää työvoiman vuokrausta harjoittavan ulkomaisen yrityksen palveluja, tulisi huomata?

Aikaisemmin suunniteltiin ulkomailla kotipaikan omistavan työvoimaa vuokraavan yrittäjän ja Virossa kotipaikan omistavan käyttäjäyrityksen välistä yhteisvastuuta Virossa syntyvän verovelvollisuuden osalta, mutta onneksi siitä luovuttiin. Voimaan tulleen lain mukaan käyttäjäyritys ei ole yhteisvastuussa ulkomaisen yrityksen kanssa tuloveron ennakkopidätysvelvollisuuden täyttämisestä, mutta käyttäjäyrityksen tulee tarkistaa verottajalta, onko työvoimaa vuokraava ulkomainen yritys täyttänyt velvollisuutensa rekisteröityä vero- ja tullivirastossa. Tarkistusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata enintään 32 000 euron sakko.

Arvonlisäverolaki

Arvonlisäverolain osalta on suunnitteilla useita 1.7.2021 voimaan tulevia rajat ylittävään kaupankäyntiin liittyviä muutoksia, joista voi lukea lisää tästä (link)

Valmisteverot

Tupakkavero

1.12.2020–31.12.2022 nikotiinipitoista tai nikotiinitonta sähkötupakan nestettä ei pidetä vaihtoehtoisena tupakkatuotteena, eikä niistä kanneta kyseisenä ajanjaksona tupakkaveroa.

Ajantasaista tietoa valmisteverokannoista saa tästä (link).

Recent Posts

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I) - Leinonen
joulukuu 13, 2024

SUUNNITELLUT VERO- JA PALKKAMUUTOKSET VIROSSA (OSA I)

Viron lainsäätäjä on käsitellyt ja hyväksynyt kiireisesti vuonna 2025 voimaan tulevia lakeja, joista monet sisältävät merkittäviä vero- ja palkkamuutoksia, jotka koskevat Virossa toimivia yrityksiä. Tähän…

Continue reading
lokakuu 22, 2024

YRITYSTOIMINTA VIROSSA

Viron taloudesta on tullut erittäin kilpailukykyinen, ja se tukee sekä suuria monikansallisia yrityksiä että vasta perustettuja startup-yrityksiä. Viime vuosina Viro on noussut tietotekniikan alalla maailman…

Continue reading
lokakuu 4, 2024

MITKÄ OVAT TÄRKEIMMÄT YRITYSMUODOT VIROSSA?

Kun yrittäjä päättää perustaa yrityksen Viroon, hänen on ensin        valittava yritysmuoto, joka perustuu harjoitettavan liiketoiminnan luonteeseen. Viron voimassa olevan lainsäädännön mukaan tärkeimmät yhtiömuodot ovat:…

Continue reading