Formaaliset puutteet laskuissa eivät ole este ostojen ALV:n vähentämiselle

Kyseisessä riidassa, verottaja ei sallinut verovelvollisen tehdä ostojen ALV:n vähennystä sillä perusteella, että ostajan ALV-numero ja osoite puuttuivat laskuista. Tämän takia lasku ei täyttänyt ALV-lainsäädännössä mainittuja vaatimuksia. Verovelvollinen antoi uudelleen korjatut dokumentit, mutta verottaja ei niitä enää hyväksynyt. Sen mielestä uusi dokumentti ei ollut riittävä, sillä ALV voidaan vähentää vain alkuperäisen laskun perusteella. Verottajan mielestä tärkeää ei ollut, oliko palvelu, joka oli mainittu laskussa, luovutettu vai ei. Laskumerkinnät ovat ainoa asia, joka merkitsee – tai tässä tapauksessa niiden puute.

Korkein oikeus oli eri mieltä verottajan kanssa. Verottajan mielestä minkä tahansa tiedon puuttuminen laskusta johtaa ostojen ALV:n vähentämisoikeuden menettämiseen. Korkein oikeus sen sijaan painottaa tärkeiden ja vähemmän tärkeiden formaalisten puutteiden tai virheiden eroa. Myyjän ALV-numeron ja osoitteen puuttuminen arvioidaan vähemmän tärkeäksi formaaliksi virheeksi. Tätä päätöstä perustellaan sillä, että Virossa on yksi kansallinen ALV-rekisteri. Yhtiön nimi ja rekisterinumero ovat yleensä riittävän luotettava tapa identifioimaan myyjätaho ja sen ALV-velvollisuus. Tiedot koskien myyjän identititeettiä ja myytyjä tuotteita ja palveluja taasen arvioidaan tärkeiksi tiedoiksi ja mikäli ne puuttuvat niin vähennysoikeutta ei ole.

Tämä Viron korkeimman oikeuden päätös on samanlainen Euroopan tuomioistuimen päätöksen kanssa. Tästä seuraa, että jos verottajalla on tärkeät vaaditut tiedot olemassa, niin sillä ei ole oikeutta estää ALV-velvollisen oikeuttaa vähentää ostojen ALVia. Oikeuden päätöksien pohjalta voidaan sanoa, että myyjän osoitteen ja ALV-numeron puuttuminen arvioidaan vähemmän tärkeäksi formaaliksi virheeksi ja se ei estä ALV:n vähentämistä. Sen sijaan puutteet myyjän identiteettitietojen ja myytyjen tuotteiden ja palvelujen osalta ovat tärkeitä tietoja, joiden takia lasku ei täytä lain vaatimuksia.

Recent Posts

joulukuu 6, 2023

Työntekijöiden lepoaika – tärkeää tietoa työnantajille 

Euroopan unionin tuomioistuin antoi 2.3.2023 asiassa C-477/21 tuomion, jolla on vaikutusta ennen kaikkea virolaisiin työnantajiin, joiden työntekijät tekevät työtä aikataulun mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että…

Continue reading
tammikuu 11, 2023

YRITYSTOIMINTA VIROSSA

YRITYKSEN PERUSTAMINEN Ennen yrityksen perustamista Viroon on tärkeää valita sopiva yhtiömuoto. Viron kauppalait säätelevät liiketoimintaa ja yritysten perustamista Virossa. Viron kauppalakien mukaan maassa on viisi…

Continue reading
joulukuu 22, 2022

LUONNOLLISEN HENKILÖN TULOVEROVAPAAN TULON MÄÄRÄN MUUTOS 01.01.2023 ALKAEN.

Vuosina 2018-2022 verovapaan tulon periaatetta sovellettiin luonnollisiin henkilöihin yhdenmukaisesti – kalenterivuodessa enintään 6000 euroa ja yhdessä kalenterikuukaudessa enintään 500 euroa. 1. tammikuuta 2023 voimaan tulee…

Continue reading